Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika, Tammi 2006. Alex, Aisha ja Sam, Tammi 2007. Alex , Aisha ja toivon aika, Tammi 2008.
Luin Marja-Leena Tiaisen kiitetyt nuortenkirjat työtehtävää varten, mutta en ollenkaan vastoin tahtoani. Pakolaisuutta ja maahanmuuttoa lapsen ja nuoren näkökulmasta käsittelevät kirjat ovat sekä mukaansatempaavia että asiantuntevia. Kirjasarjan päähenkilöt ovat kaikki lapsia ja nuoria, jotka joutuvat pakolaisiksi ja vieraaseen maahan ilman aikuisia.
Fiktiivisestä maasta kotoisin oleva Alex joutuu lapsena eroon vainotuista isästään ja veljestään ja päätyy lopulta kodittomana kerjäämään, kunnes hänet saadaan ulos maasta. Aisha puolestaan on paennut Somalian levottomuuksia. He ja Sam odottavat turvapaikkapäätöstä suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ja yrittävät samalla elää mahdollisimman normaalia nuoren elämää kouluineen ja ihmissuhteineen.
Minuun teki vaikutuksen Tiaisen tyyli, joka ei mässäile kauheuksilla mutta ei toisaalta kaunistele sen paremmin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kokemuksia kuin heidän omaakaan käytöstään. Paikoittain perusteellinen ja junnaavakin kerronta sopii aihepiiriin, jossa odottaminen on keskeinen osa elämää. Toivottavasti laaja sivumäärä ei karkota lukijoita, sillä tarinat ovat ehdottomasti lukemisen ja pohtimisen arvoisia.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
lauantai 2. toukokuuta 2009
Sanna Lappalaisen applikaatiot
Vielä ehtii tänään ja huomenna Sanna Lappalaisen näyttelyyn Oodin takatalvelle, joka on esillä 3.5. asti Lahden Rauhankadulla taiteilijan kotona. Kävin itse paikalla jo reilu viikko sitten, mutta elämyksen kirjaaminen jäi kiireissä. Seuraava tilaisuus kotinäyttelyn näkemiseen on syyskuussa.
Lappalaisen applikoidut työt ovat jo vuosia olleet huikaisevan taitavia ja elämyksiä välittäviä. Taiteilija maalaa kankailla ja ompelukoneen tikillä sekä laajoja kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Tällä kertaa esillä on näyttelyn nimen mukaisesti ennen kaikkea mustavalkoisia maisemia oksia riiputtavine kuusineen, graafisine koivunrunkoineen ja pellonreunassa törröttävine heinineen. Mukana on myös jokunen kuva pitkäaikaisesta projektista, kaupunkikuvista eli pääasiassa vanhojen asuintalojen ovista ja seinistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)