Sanna Lappalaisen applikaatiot

Vielä ehtii tänään ja huomenna Sanna Lappalaisen näyttelyyn Oodin takatalvelle, joka on esillä 3.5. asti Lahden Rauhankadulla taiteilijan kotona. Kävin itse paikalla jo reilu viikko sitten, mutta elämyksen kirjaaminen jäi kiireissä. Seuraava tilaisuus kotinäyttelyn näkemiseen on syyskuussa.

Lappalaisen applikoidut työt ovat jo vuosia olleet huikaisevan taitavia ja elämyksiä välittäviä. Taiteilija maalaa kankailla ja ompelukoneen tikillä sekä laajoja kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Tällä kertaa esillä on näyttelyn nimen mukaisesti ennen kaikkea mustavalkoisia maisemia oksia riiputtavine kuusineen, graafisine koivunrunkoineen ja pellonreunassa törröttävine heinineen. Mukana on myös jokunen kuva pitkäaikaisesta projektista, kaupunkikuvista eli pääasiassa vanhojen asuintalojen ovista ja seinistä.

Satu Loukkolan linnut

Kuvanveistäjä Satu Loukkola on keskittynyt rahasyistä kesken jääneen Jari Litmasen patsashankkeen jälkeen piirtämiseen. Tuloksena on näyttely, jossa kaiken maailman linnut tepastelevat paperilla muutamalla herkällä viivalla vetäistynä. Vain harva niistä pääsee lentoon asti, mitä voisi pitää vertauskuvallisena. Paljon on linnuissa sekä ihmisen että eläimen piirteitä - suosittelen tutkimaan tarkasti.

Kehystämö Galleria Aila Seppälässä tänään avatussa näyttelyssä on esillä lisäksi mahdottoman taitavia piirroksia antiikin ajan torsoista, joiden marmoriin hakatut vaatteen laskokset jo olivat ihme. Loukkolan jäljiltä kolmiulotteiset ihmisruumiit ovat kosketeltavan aitoja myös kaksiulotteisissa kuvissa. Näkee, että veistäjä hallitsee myös viivan.

Poriginal ja Porin taidemuseo

Viikonvaihteessa vierailin Porissa, jossa pääkohteeni oli Poriginal-galleriassa avattu Pia Mesterton Graaen ja Tiina Laasosen yhteisnäyttely. Tanskansuomalainen Mesterton Graae on maalarina voimakas koloristi, joka taitaa tekniikoita öljystä pastelliin ja akvarelliin. Poriginalin yläkerta on erittäin voimakas kokemus värejä ja taidokasta siveltimenkäyttöä, jonkin verran myös leikittelyä aihepiiriin viime aikoina ilmestyneillä fantasiaeläimillä. Päällimmäinen tunne syntyy väreistä, mutta työt ovat niin taidokkaita ja sisältävät sen verran monia kerroksia, ettei kokemus kutistu pinnalliseksi väriterapiaksi.

Alakerran tunnelma on täysin vastakkainen, sillä seinäjokisen Tiina Laasosen pääosin puusta tehdyt veistokset ovat lähes värittömiä. Muodot, varjot ja vaalea puu pysäyttävät aistimaan tunnelmaa, joka muistuttaa kappelin hiljaisuutta. Kannattaa syventyä, suuret veistokset eivät tyhjene hetkessä. Ja kannattaa testata ylä- ja alakerran kontrastia kulkemalla tilasta toiseen pariinkin kertaan. Auki 5.5. asti. Jos tänne ei ehdi, seuraava mahdollisuus tutustua taiteilijoiden yhteistyöhön on elokuussa Pietarsaaren museon Tupakkamakasiinissa.

Porin taidemuseo tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä, tällä hetkellä ovat esillä Maalauksen paikka ja Kain Tapperin töiden sarja. Päänäyttely Maalauksen paikka jäljittää esittelyn perusteella kysymyksiä kuvallisesta, kuvattomuudesta, fiktiosta ja reaalisuudesta, Tapperin töiden kokonaisuus puolestaan kuuluu Maire Gullichsen ja modernismi -sarjaan ja valottaa lähinnä Tapperin luontosuhdetta. Molemmat ovat auki toukokuun loppuun asti.

Tutustuin näyttelyihin perjantai-iltana, tiukan työpäivän jälkeen, nälkäisenä ja aivan liian väsyneenä. Tapper-kokonaisuus vielä jaksoi puhutella, mutta maalauksia pohtivista töistä en saanut juuri mitään irti. Syy oli enemmän olosuhteissa kuin itse näyttelyssä, mutta myös osa teoksista oli selkeästi joko liian vaikeasti lähestyttäviä tai nopeasti tyhjeneviä.

Asta Pulkkisen näyttelyn avajaiset Galleria Aila Seppälässä

Asta Pulkkisen naivistiset työt sopivat erinomaisesti tähän alkutalveen, jonka aikana lähes kaikki julkiset viestit ovat täynnä epävarmuutta ja huonoja uutisia. Ei siksi, ettei taitelijalla olisi mitään käsitystä todellisuudesta, vaan koska hän tarjoaa myös arkeen sopivia levähdyspaikkoja. Esillä on monta kaunista talvikuvaa, joita katsellessa ei koko ajan tarvitse haaveilla tulevasta kesästä.
Tämän illan avajaisissa Galleria Aila Seppälässä oli hyvin sydämellinen ja iloinen tunnelma, mutta harvinaista kyllä, vieraat tutustuivat myös töihin. Suosittelen poikkeamaan 29.3. mennessä.

Näyttelyissä Kalevalaa ja Disneyä

Kävin jo viime viikolla Helsingissä, jossa oli tilaisuus osallistua Ateneumin suuren Kalevala-näyttelyn tiedotustilaisuuteen. Nopea työkierros oli toki mielenkiintoinen, mutta näyttelyn - tai oikeastaan näyttelyiden - sisäistäminen vajaassa tunnissa oli mahdotonta, vaikka infossa saikin paljon myös kerrottua taustatietoa evääkseen.
Toisen kerroksen klassikko-osiossa ovat esillä monet jo ennalta tutut kulttiteokset, mutta onneksi mukaan on saatu myös vähemmän tunnettuja teoksia menneiltä vuosisadoilta ja -kymmeniltä. Aion ehdottomasti palata töiden äärelle, mieluiten jonkun nuoren henkilön tai jopa lapsen kanssa. Kalevalan tulkintoja on mielestäni hyvä tutkia keskustellen ja miettien, miten tarinat teoksissa esitetään.
Kymmeneltä nykytaiteilijalta tilatut teokset ja niiden rinnalle tilatut sävellykset hallitsevat ensimmäistä kerrosta. Päällimmäiseksi mieleen (liian nopeasta) silmäyksestä jäivät Nanna Suden ja Marjatta Tapiolan teosten voimakkaat värit, enkä edes yrittänyt kuunnella sävellyksiä kuulokkeista. Jos näyttelystä tulee kovin suosittu, musiikkiin syventyminen voi olla jopa vaikeaa.
Väitän, ettei nykyosioon ja klassikkoihin edes voi keskittyä yhdellä kertaa. On siis tehtävä vielä ainakin kaksi reissua Helsinkiin. Aikaa on elokuun 9. päivään asti.

Olin jo ennalta päättänyt, että tutustun samana päivänä Taidemuseo Tennispalatsin Walt Disney ja Euroopan taide -näyttelyyn. Siirtymä ikonien maailmasta toiseen oli ennalta ajateltuna iso, mutta itse asiassa Disney toimi piirrettyjensä kanssa samaan tapaan kuin monet Kalevalankin kuvaajat: tutustui tarkasti perinteeseen ja haki jopa suoria malleja muusta taiteesta.
Näyttelyn fokus oli nimenomaan Disneyn piirrosfilmien (Lumikista lähtien) ja sen esikuvina toimineen kuvataiteen ja näytelmäelokuvien suhteessa. Oli Disneyn merkityksestä mitä mieltä hyvänsä, hän ja hänen taiteilijansa tutkivat hyvinkin tarkasti monenlaisia taiteen perinteitä romanttisista maalauksista 1900-luvun alun populaarikuvastoon.
Elähdyttävintä minulle oli tajuta, miten syvällä kulttuurissa ovat tietyt mykän ja muun mustavalkoisen filmiajan kuvat ja trikit - ja miten hyvin Disney (aluksi nimettömine) animaattoreineen osasi siirtää ne piirrettyihin filmeihin erittäin alkeellisella tekniikalla.Tässä on näyttely, joka kannattaa nauttia ehdottomasti yhdessä jonkun sarjakuva- tai animaatioentusiastin kanssa, ellei satu olemaan sellainen itse.
Mutta missään tapauksessa en suosittele kahta näin laajaa näyttelykokonaisuutta samalle päivälle. Minulla kärsi Kalevala.