Norjalainen sukusaaga - ja näkemiin

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit. (Alkuteos ilmestynyt 2004, ensimmäinen suomenkielinen painos 2007). Tammi.

Trilogia norjalaisen maatilan kolmesta veljeksestä ja näiden paluusta äidin kuolinvuoteelle on eilisen Helsingin Sanomien eilisen jutun perusteella iso menestys sekä Norjassa että kansainvälisesti. Minulta tämä ilmiö on aiemmin jäänyt havaitsematta. Hyvä, että ystävä antoi kesälukemiseksi pokkarin, jonka tänään siirrän luvalla eteenpäin toiselle ystävälle.

Kirjailija on osannut luoda kolme tarpeeksi erilaista ja silti uskottavaa veljestä, näiden vanhemmat ja yhden tyttären ja nivoa henkilöiden ympärille raadollisuudessaan koukuttavan sukutarinan. Todennäköisesti tartun vielä trilogian kahteen seuraavaan osaan eli teoksiin Erakkoravut ja Vihreät niityt, viimeistään elokuussa odottavan Norjan kiertomatkani jälkeen.

------
Kun alkuvuodesta avasin tämän blogin, tarkoituksena oli luoda nopea ja helppo areena pistää ylös kokemani kulttuurielämykset. Ei siis pitkiä analyysejä, vain muutama sana itselle muistiin.

Eihän se niin toiminut, koska aina kuitenkin haluan edes jotenkin analysoida luetut, nähdyt ja koetut. Monen monta kevään ja kesän kirjaa, näyttelyä ja muuta kulttuurituotetta on siksi jäänyt kirjaamatta. On aika jäädyttää tämä lista ja palata Verkkomaisterin sattumanvaraisten muistiinpanojen tekijäksi. Jos jaksan ja osaan, siirrän nämä merkinnät myös Verkkomaisteriin.

Marja-Leena Tiainein: Alex-kirjat

Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika, Tammi 2006. Alex, Aisha ja Sam, Tammi 2007. Alex , Aisha ja toivon aika, Tammi 2008.

Luin Marja-Leena Tiaisen kiitetyt nuortenkirjat työtehtävää varten, mutta en ollenkaan vastoin tahtoani. Pakolaisuutta ja maahanmuuttoa lapsen ja nuoren näkökulmasta käsittelevät kirjat ovat sekä mukaansatempaavia että asiantuntevia. Kirjasarjan päähenkilöt ovat kaikki lapsia ja nuoria, jotka joutuvat pakolaisiksi ja vieraaseen maahan ilman aikuisia.

Fiktiivisestä maasta kotoisin oleva Alex joutuu lapsena eroon vainotuista isästään ja veljestään ja päätyy lopulta kodittomana kerjäämään, kunnes hänet saadaan ulos maasta. Aisha puolestaan on paennut Somalian levottomuuksia. He ja Sam odottavat turvapaikkapäätöstä suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ja yrittävät samalla elää mahdollisimman normaalia nuoren elämää kouluineen ja ihmissuhteineen.

Minuun teki vaikutuksen Tiaisen tyyli, joka ei mässäile kauheuksilla mutta ei toisaalta kaunistele sen paremmin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kokemuksia kuin heidän omaakaan käytöstään. Paikoittain perusteellinen ja junnaavakin kerronta sopii aihepiiriin, jossa odottaminen on keskeinen osa elämää. Toivottavasti laaja sivumäärä ei karkota lukijoita, sillä tarinat ovat ehdottomasti lukemisen ja pohtimisen arvoisia.

Maa on syntinen laulu

Kirjakauppa Tarinan lukupiirissä oli tänään käsittelyssä Timo K. Mukan esikoiskirja Maa on syntinen laulu (1964).

Yllättävän monelle muullekin lukupiiriläiselle oli käynyt kuten minulle: Rauni Mollbergin elokuva vuodelta 1973 oli nähty, itse kirja oli jäänyt lukematta. Minulla on tavallaan järkevä selityskin asialle, sillä kirjan julkaisemisen aikaan olen ollut viisivuotias, elokuvan olen nähnyt joskus teini-ikäisenä 1970-luvulla televisiosta. Toki joukossamme oli myös kirjan aikanaan lukeneita, jopa yksi Mukan tavannut.

Lähes yhdestä suusta huokaisimme, miten hienoa oli lukea teos nyt, kun pahimmat kohut ovat laantuneet. Lähes käsittämättömältä tuntui, että kirjoittaja oli 19-vuotias, niin valmista ja nerokasta teksti on. Kieli on samalla lyyristä ja esitystavassaan järkyttävän lakonista. Lappilainen elämä on siinä, liiemmin selittelemättä. Uskonto, veri, ankara luonto, seksuaalisuus, kuolema - ne ovat siellä juuri sillä painolla kuin hyvässä kirjassa pitääkin. Ihmiset ja tapahtumat tuntuvat täysiltä ja tosilta.

Ulkokirjallista kohua ei tietenkään voi unohtaa, etenkään koska kirjailijan kohtalo oli kuolla nuorena ja todella moneen kertaan väärin ymmärrettynä. Toivoisin silti, että edes muutama nuori lukija löytäisi Mukan hänen kirjallisten ansioidensa vuoksi. Toivoa on, sillä tämänkertaisen kirjan ehdottaja oli juuri lukupiirin nuorin, kevään abiturientti.

Kotiopettajattaren romaani

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Kaarina Ruohtula.

Charlotte Brontën 1847 kirjoittama romaani oli käsittelyssä tänä iltana Kirjakauppa Tarinan lukupiirissä. Teoksen ihmiskuvaus - etenkin lasten herkkä ymmärtäminen ja naisen itsenäisyys - herättivät paljon keskustelua. Romanttinen ja kielellisesti runsas romaani oli yllättävän positiivinen kokemus useimmille meistä nykylukijoista, joiden ikäjakauma oli 19 vuodesta arviolta reilusti yli seitsemäänkymppiin. Osa meistä, minäkin, oli klassikon lukenut jo vuosikymmeniä sitten, mutta nyt kokemus oli aivan uusi.

Kiitosta sai suomentajan esipuhe, joka antoi eväitä klassikon ymmärtämiseen historiallista taustaansa vasten.

Kirjoja työn puolesta

Kaj Chydenius: Muistin juuri. Otava 2009.
Kohta 70 vuotta täyttävän säveltäjä nimittää kirjaansa alkusanoissa muistelmiksi ja muistelmakirjaksi. Luin kirjan työn puolesta - haastattelen Chydeniusta Lahden Kirjamessuilla lauantaina 21.3. - joten en vielä halua tehdä teoksesta lyhyttäkään analyysiä. Katsotaan, mihin keskustelumme meidät vie...

Torgny Lindgren: Akvaviitti. Tammi 2009.
Toinen työtehtävänä luettu teos, siitä huolimatta suuri nautinto. Historialliseen taustaan sijoitettu romaani herätysliikkeen ihmisistä. Tulossa tarkempi arvio myöhemmin.

Lukupiirissä Amerikkalainen elegia

Lukupiirissä Kirjakauppa Tarinassa käsittelimme tänä iltana Siri Hustvedtin Amerikkalaista elegiaa. Olen lukenut ja arvostellut kirjan jo syksyllä, joten nyt pystyin katsomaan sitä uusin silmin. Ja niin vain siitä löytyi todella monta uutta piirrettä yli kymmenen lukijan piirissä. Olimme hyvinkin eri mieltä esim. päähenkilön Erikin henkisestä tilasta ja muutaman sivuhenkilön ja -tapahtuman merkityksestä tarinassa.
Sivusimme myös Hustvedtin edellistä kirjaa Kaikki mitä rakastin, joka ei yllätyksekseni ollutkaan kaikkien muiden mielestä se vaikuttavampi teos näistä kahdesta. Hienoa, että lukukokemukset ovat erilaisia!

Kung Po

Anu Silfverberg: Kung Po. Avain 2008.

Aloitin kirjan jo joulunpyhinä enkä millään tahtonut päästä imuun. Periaatteessa tarina Reetan hylkäämästä Reimasta, tämän tapaamista pakolaisesta Abdista ja nuoresta Maijusta, on kiinnostava, mutta ihmiset jäävät etäisiksi. Abdin turvapaikan haku vankiloineen käsitellään kovin ohi mennen -vaikka tarinassa kai olikin enemmän kyse Reimasta. Sen verran ammattilaisen tekstiä kuitenkin, että luin loppuun. Hyvää: kuvaus Abdin turvapaikasta kaapin sisällä.

Joku (mielellään seuraavan kirjan kustannustoimittaja) voisi kertoa kirjailijalle, ettei kivetys ole sana. Suomeksi me kävelemme kiveyksellä. En niuhottaisi, jos ei väärä muoto esiintyisi tekstissä ainakin puoli tusinaa kertaa.

Oscar Parlandin tekstejä

Olen lukenut kesällä odottavaa työtehtävää varten kaksi Oscar Parlandin kirjaa. Tieto ja eläytyminen (1991) sisältää alaotsikkonsa mukaisesti esseitä ja muistelmia. 2002 ilmestynyt Peilipoika on kirjailijan sukulaisten postuumisti toimittama päätösosa lapsuuskokemuksia käsittelevään romaanitrilogiaan.
Tieto ja eläytyminen sisältää runsaasti mielenkiintoista kulttuurihistoriaa menetetystä Kannaksen Karjalasta, Parlandin monikulttuurisesta suvusta ja 1900-luvun alun porvarillisesta elämäntavasta.
Peilipojassa asioita katsotaan fiktiivisten henkilöiden läpi, etenkin kuusivuotiaan Rikin näkökulmasta. Lapsen näkökulma on yllättävänkin paljon ahdistuneempi kuin aikuisen psykiatri-kirjailijan, onhan hänellä vähemmän työkaluja ymmärtää esimerkiksi kansalaissodan kauheuksia kuin aikuisilla. Erityisen julmasti kuvataan aikuisia, joiden mielivalta herkkää, vilkasta ja elävällä mielikuvituksella varustettua poikaa kohtaan on välillä käsittämätöntä. Kysymys on kasvatuksesta ja sopivaisuussäännöistä. Etenkin seksuaalisuus on tiukasti kiellettyä.
Kuvaus on tarkkanäköistä ja siksi kiinnostavaa. Täydellinen huumorin puute uuvuttaa välillä lukijan.

Sattumuksia Brooklynissa

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa, suom. Erkki Jukarainen. Tammi 2008.

Sain kirjan luettua viikonvaihteessa. Taattua perusromaanitaidetta, ammattilaisen laatua. Ei yllä suurimpien Auster-elämysten (New York -trilogia) tasolle. Suosikkihenkilöni: kertojan sisarenpoika Tom.