Kävin jo viime viikolla Helsingissä, jossa oli tilaisuus osallistua Ateneumin suuren Kalevala-näyttelyn tiedotustilaisuuteen. Nopea työkierros oli toki mielenkiintoinen, mutta näyttelyn - tai oikeastaan näyttelyiden - sisäistäminen vajaassa tunnissa oli mahdotonta, vaikka infossa saikin paljon myös kerrottua taustatietoa evääkseen.
Toisen kerroksen klassikko-osiossa ovat esillä monet jo ennalta tutut kulttiteokset, mutta onneksi mukaan on saatu myös vähemmän tunnettuja teoksia menneiltä vuosisadoilta ja -kymmeniltä. Aion ehdottomasti palata töiden äärelle, mieluiten jonkun nuoren henkilön tai jopa lapsen kanssa. Kalevalan tulkintoja on mielestäni hyvä tutkia keskustellen ja miettien, miten tarinat teoksissa esitetään.
Kymmeneltä nykytaiteilijalta tilatut teokset ja niiden rinnalle tilatut sävellykset hallitsevat ensimmäistä kerrosta. Päällimmäiseksi mieleen (liian nopeasta) silmäyksestä jäivät Nanna Suden ja Marjatta Tapiolan teosten voimakkaat värit, enkä edes yrittänyt kuunnella sävellyksiä kuulokkeista. Jos näyttelystä tulee kovin suosittu, musiikkiin syventyminen voi olla jopa vaikeaa.
Väitän, ettei nykyosioon ja klassikkoihin edes voi keskittyä yhdellä kertaa. On siis tehtävä vielä ainakin kaksi reissua Helsinkiin. Aikaa on elokuun 9. päivään asti.
Olin jo ennalta päättänyt, että tutustun samana päivänä Taidemuseo Tennispalatsin Walt Disney ja Euroopan taide -näyttelyyn. Siirtymä ikonien maailmasta toiseen oli ennalta ajateltuna iso, mutta itse asiassa Disney toimi piirrettyjensä kanssa samaan tapaan kuin monet Kalevalankin kuvaajat: tutustui tarkasti perinteeseen ja haki jopa suoria malleja muusta taiteesta.
Näyttelyn fokus oli nimenomaan Disneyn piirrosfilmien (Lumikista lähtien) ja sen esikuvina toimineen kuvataiteen ja näytelmäelokuvien suhteessa. Oli Disneyn merkityksestä mitä mieltä hyvänsä, hän ja hänen taiteilijansa tutkivat hyvinkin tarkasti monenlaisia taiteen perinteitä romanttisista maalauksista 1900-luvun alun populaarikuvastoon.
Elähdyttävintä minulle oli tajuta, miten syvällä kulttuurissa ovat tietyt mykän ja muun mustavalkoisen filmiajan kuvat ja trikit - ja miten hyvin Disney (aluksi nimettömine) animaattoreineen osasi siirtää ne piirrettyihin filmeihin erittäin alkeellisella tekniikalla.Tässä on näyttely, joka kannattaa nauttia ehdottomasti yhdessä jonkun sarjakuva- tai animaatioentusiastin kanssa, ellei satu olemaan sellainen itse.
Mutta missään tapauksessa en suosittele kahta näin laajaa näyttelykokonaisuutta samalle päivälle. Minulla kärsi Kalevala.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti