Viikonvaihteessa vierailin Porissa, jossa pääkohteeni oli Poriginal-galleriassa avattu Pia Mesterton Graaen ja Tiina Laasosen yhteisnäyttely. Tanskansuomalainen Mesterton Graae on maalarina voimakas koloristi, joka taitaa tekniikoita öljystä pastelliin ja akvarelliin. Poriginalin yläkerta on erittäin voimakas kokemus värejä ja taidokasta siveltimenkäyttöä, jonkin verran myös leikittelyä aihepiiriin viime aikoina ilmestyneillä fantasiaeläimillä. Päällimmäinen tunne syntyy väreistä, mutta työt ovat niin taidokkaita ja sisältävät sen verran monia kerroksia, ettei kokemus kutistu pinnalliseksi väriterapiaksi.
Alakerran tunnelma on täysin vastakkainen, sillä seinäjokisen Tiina Laasosen pääosin puusta tehdyt veistokset ovat lähes värittömiä. Muodot, varjot ja vaalea puu pysäyttävät aistimaan tunnelmaa, joka muistuttaa kappelin hiljaisuutta. Kannattaa syventyä, suuret veistokset eivät tyhjene hetkessä. Ja kannattaa testata ylä- ja alakerran kontrastia kulkemalla tilasta toiseen pariinkin kertaan. Auki 5.5. asti. Jos tänne ei ehdi, seuraava mahdollisuus tutustua taiteilijoiden yhteistyöhön on elokuussa Pietarsaaren museon Tupakkamakasiinissa.
Porin taidemuseo tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä, tällä hetkellä ovat esillä Maalauksen paikka ja Kain Tapperin töiden sarja. Päänäyttely Maalauksen paikka jäljittää esittelyn perusteella kysymyksiä kuvallisesta, kuvattomuudesta, fiktiosta ja reaalisuudesta, Tapperin töiden kokonaisuus puolestaan kuuluu Maire Gullichsen ja modernismi -sarjaan ja valottaa lähinnä Tapperin luontosuhdetta. Molemmat ovat auki toukokuun loppuun asti.
Tutustuin näyttelyihin perjantai-iltana, tiukan työpäivän jälkeen, nälkäisenä ja aivan liian väsyneenä. Tapper-kokonaisuus vielä jaksoi puhutella, mutta maalauksia pohtivista töistä en saanut juuri mitään irti. Syy oli enemmän olosuhteissa kuin itse näyttelyssä, mutta myös osa teoksista oli selkeästi joko liian vaikeasti lähestyttäviä tai nopeasti tyhjeneviä.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti